EDIT 12.1. Koronaviruksen vaikutukset pakettikuljetuksiin Talvi 2020

EDIT 12.1. Koronaviruksen vaikutukset pakettikuljetuksiin Talvi 2020

EDIT 12.1 LOCKDOWNIT HANKALOITTAVAT KULJETUKSIA YMPÄRI EUROOPAN. Postin ulkomaankuljetuksissa huomattavia viiveitä.

Käydään ensin läpi muutamia asioita mitkä opimme alkuvuodesta.

Pyrimme päivittämään ajantasaiset ohjeistukset tälle kyseiselle sivulle.

Pakettikuljetukset kotimaassa ja maailmanlaajuisesti toimivat Shipitin kautta pääsääntöisesti normaalisti, poikkeuksia voi esiintyä jakelukäytännöissä sekä aikatauluissa.

Pakettien säilytysaikoja ei tulla kuljetusyhtiöiden puolelta pidentämään loppuvuodesta, sillä jakelupisteet täyttyvät muuten hallitsemattomasti.

Kuljetusyhtiöt eivät anna aikataulutakeita kuljetuksille.

Lentorahtiliikenteessä kuljetuskapasiteetit tulevat olemaan koetuksella, kapasiteettiongelmia tulee esiintymään maailmanlaajuisesti.

Noutopistetoimituksiin voi odottaa tulevan muutoksia Esimerkiksi noutopisteitä saattaa poistua käytöstä ilman ennakkotiedotusta ja paketteja voidaan ohjata eri pisteisiin. Huomioitavaa on etenkin pakettiautomaattien rajattu kapasiteetti; suosittelemme asiakkaita noutamaan lähetyksensä ripeästi jotta pakettiliikenne sujuu sulavasti.

Kotiinkuljetukset tulevat kotimaassa ja maailmanlaajuisesti kasvamaan. Tämä voi johtaa osittaisiin viiveisiin kansainvälisissä pakettikuljetuksissa.

Postin ulkomaankuljetuksissa tulee olemaan suuria poikkeamia ja viiveitä, kuljetukset tiettyihin maihin tulevat loppumaan kokonaan ja etenkin EU ulkopuoleisissa lähetyksissä on suuria häiriöitä.

Shipitin avulla lähetät kuitenkin pakettisi pääsääntöisesti minne päin maailmaa tahansa >

Käsidesinfiointiaineet luokitellaan vaaralliseksi aineeksi eikä näitä saa lähettää kuljetusyhtiöiden kautta ulkomaille. Shipitin yhteistyökumppanina vaarallisten aineiden kuljetuksissa toimii Cargo Safe.

Mikäli lähetät paketin yritykselle, varmista ensin pitääkö yritys ovensa auki normaalisti vai haluavatko toimituksen esimerkiksi yksityisosoitteeseen.

Valitse tarkasti käytettävä kuljetuspalvelu, sillä yritystoimitukset ja yksityistoimitukset eivät toimi samalla tavalla kaikille vastaanottajille.

Kuriirilähetykset tulevat kasvattamaan suosiota ulkomaille ja Shipitin avulla voit luoda lähetykset esim. FedEx ja UPS palveluilla tee lähetys kohdasta >

Kuljetuksissa ja näiden palvelukuvauksissa tulee esiintymään poikkeuksia:

Huomioithan että kuljetusyhtiöt voivat Force Majeureen vedoten lopettaa pakettien toimituksen tai vastaanottamisen, tilanteen tai kansainvälisten rajoitteiden näin vaatiessa.

Noutopisteissä kassahenkilöt eivät tällä hetkellä käsittele asiakkaan matkapuhelinta ja henkilötodistus ja matkapuhelin pysyvät asiakkaan omassa kädessä. Toimituksesta ei myöskään oteta vastaanottajalta kuittausta kaikissa tapauksissa

  • Poikkeamat kuljetuksissa voivat tapahtua ilman ennakkoilmoitusta
  • Yritysjakeluissa lähetys palautetaan nopeasti lähettäjälle mikäli vastaanottava yritys on suljettuna
  • Aluekohtaisia poikkeamia kuljetuksissa, tietyttyihin postinumeroihin ei saa toimitettua paketteja
  • Noutopisteitä suljetaan joten uudelleen reitityksiä tulee esiintymään maailmanlaajuisesti
  • Lähetyksistä ei oteta aina kuittausta vastaanottajalta ja lähetys voidaan jättää oven taakse (tämä käytäntö ollut käytössä jo pidemmän aikaa)

Ensimmäiset poikkeukset ovat jo havaittavissa pakettikuljetuksissa.

Irlanti on ottanut käyttöön tiukat rajoitukset ja sulkutoimet, jonka vuoksi kaikki ei-välttämättömät kaupat suljetaan, rajoitusten on määrä olla voimassa kuusi viikkoa. Mikäli vastaanottajana on yritys niin tarkistattehan tapauskohtaisesti, onko kohdeyritys tai -organisaatio auki ja kykeneekö se vastaanottamaan tai luovuttamaan lähetyksiä.

EDIT: 30.10 Posti ja GLS rajoittaa tiettyjen palveluiden max. painoja, GLS pakettien max. paino muutetaan -> 30 kg, Posti Express Business Day Parcel max. paino on 31.5 kg

Maailmanlaajuisesti on havaittavissa kasvavin määrin poikkeuksia yrityksien aukioloissa. Suosittelemme varmistamaan mihin osoitteeseen yritys paketin haluaa ennen lähettämistä.

Vaikutukset kuljetusyhtiökohtaisesti

Tähän osioon päivitämme kuljetusyhtiökohtaiset poikkeukset sekä hyödyllisiä linkkejä.

Kaikilla alueilla ja kuljetusyhtiöillä pätee sääntö että toimituksista ei ole pakollista ottaa vastaanottajalta kuittausta, vaan kuski kuittaa toimituksen jaetuksi. Yritysjakelut toimivat normaalisti, mutta näissä on hyvä varmistaa että yritys pystyy vastaanottamaan paketteja ennen lähettämistä.

Poikkeuksia noutopisteissä ja toimituksissa maailmalaajuisesti.

Bring, GLS, FedEx, Postnord ja UPS -lähetykset yksityishenkilöille ulkomaille kulkevat pääsääntöisesti normaalisti, viiveitä voi esiintyä kaikissa kuljetuksissa. Kotimaan rahti- ja pakettiliikenteessä ei ole vielä havaittavissa poikkeuksia.

EDIT: 16.11 Yleiset

Seuraavissa maissa voi esiintyä poikkeuksia niin nouto ja jakelutoiminnoissa Euroopassa: Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Latvia, Liettua, Moldova, Puola, Ranska, Saksa, Slovakia, Slovenia, Sveitsi ja Tsekki.

Bring

Bring koronaviruspäivitykset >

FedEx

Koronaviruksen vaikutukset FedEx kuljetuksiin >

GLS EDIT: 22.12

Poistamme väliaikaisesti maantie+economy palvelut Iso-Britanniaan 22.12 klo 14 alkaen, Expresss-kuljetukset pidetään vielä linjoilla.

Lisäsimme jokaiseen GLS pakettiin FlexDelivery-lisäpalvelun, lisäpalvelun avulla vastaanottajalle lähetetään sähköpostitse lisätietoa ja eri toimitusmahdollisuuksia. Asiakas saa tiedon saapuvasta lähetyksestä ja sen toimituksesta.

HUOM!: Tarkista aina ennen B2B-lähetystä vastaanottajan aukioloajat. Lähetys voi lähteä heti palautumaan mikäli yritys on suljettuna.

Muutoksia GLS-pakettien maksimi painoissa -> 30 kg

Matkahuolto

Matkahuollon päivitykset koronaviruksen vaikutuksista kuljetuksiin ja bussiliikenteeseen >

Posti EDIT 22.12

Postin kuljetukset EU:n ulkopuolelle ovat pääsääntöisesti poikki. Tuettuihin maihin tulee Postilla lähettää paketit viimeistään 15.11 mennessä.

Poistamme Postin ulkomaankuljetukset Iso-Britanniaan hetkellisesti 22.12 klo 14 lähtien.

Postin kotimaan noutopisteissä voi esiintyä pieniä poikkeuksia, lue ajankohtaiset noutopistepäivitykset Postille täältä >

Suosittelemme varautumaan viiveisiin kaikissa Postin ulkomaanlähetyksissä.

Muutoksia Express Business Day Parcel maksimi painossa -> 31.5 kg

UPS EDIT 22.12

UPS toimii pääsääntöisesti normaalisti vaikka lähetyksissä voi esiintyä poikkeuksia esim. toimitusajoissa. Seuraavissa maissa on otettu käyttöön sulku- ja rajoitustoimenpideitä: Belgia, Kreikka, Italia, Itävalta, Tshekki, Ranska, Saksa, Slovakia, Slovenia ja Sveitsissä.

Poistamme UPS Standard ja UPS Access Point Standard palvelut Iso-Britanniaan hetkellisesti 22.12 klo 14 alkaen, UPS Express palvelut pysyvät linjoilla normaalisti.

Italia: Kaikki alueet suurilla viiveillä. Noudot ja toimitukset keskeytetty seuraaviin postinumeroihin 75022, 80022, 81025, 81030, 85013, 87040, 87050, 87058, 88833, 89020, 89025, 89029, 94010, 97019

Koronaviruksen vaikutukset UPS-palveluihin >

UPS:n kansainväliset päivitykset >