Shipitin joulupaketti 2023 kuluttajille – viimeiset lähetysajat ja asiantuntijan vinkit joulusesonkiin

Shipitin joulupaketti 2023 kuluttajille – viimeiset lähetysajat ja asiantuntijan vinkit joulusesonkiin

Joulusesonki on täällä! Shipit tarjoaa jälleen kattavan yhteenvedon joulunajan viimeisistä lähetysajoista sekä parhaat asiantuntijavinkit loppuvuoden pakettien lähettämiseen. Tämän vuoden odotetaan olevan myös viimevuotista poiketen altis viiveille kansainvälisissä lähetyksissä. Posti suosittelee EU:n ulkopuolisten lähetyksien lähettämistä viimeistään 29.11. Shipitin avulla voit kuitenkin venyttää aikatauluja entisestään, ja paketit liikkuvat mantereiden välillä parhaimmillaan jopa muutamassa päivässä.

Joulunajan pakettilähetykset kotimaassa ja Euroopassa 

Vuoden viimeinen lähetyspäivä kotimaassa ja EU:n alueella on 20.12. Tietyillä alueilla voi olla mahdollista lähettää paketit myöhemminkin kotimaassa ja ulkomaille, mutta suosittelemme pakettien lähettämistä hyvissä ajoin runsaiden pakettivolyymien vuoksi. 

Esimerkkihintoja paketin lähettämisestä kotimaahan ja ulkomaille yksityishenkilöille 

Pakettien lähettämisen hinnat voivat vaihdella palvelukohtaisesti ja riippuen lähetyksen koosta ja painosta. Tässä muutamia esimerkkihintoja, mutta huomioithan, että palveluissa voi olla eroavaisuuksia lähetys- ja vastaanottopaikasta riippuen. 

 

Kohdemaa Mitat (cm) Paino Alkaen hinta
Kotimaa XXS-paketti 35x25x3 cm  30kg 5,77 €
Kotimaa noutopistepaketti 20x20x20 cm  2kg 7,79 €
Amerikan Yhdysvallat  15x15x15 cm 1kg 28,95 €
Australia 15x15x15 cm  1kg 35,84 €
Espanja 15x15x15 cm 1kg 17,32 €
Saksa  15x15x15 cm 1kg 14,61 €
Ruotsi 15x15x15 cm 1kg 14,52 €

Hinnat sisältävät ALV:n, ja ne on tarkistettu 13.11.2023. Yritysasiakkaille suosittelemme rekisteröitymistä palveluumme, jolloin saat käyttöösi yrityspalvelut ja -hinnastot. EU:n ulkopuolisissa lähetyksissä vastaanottaja maksaa mahdolliset maahantuonti- ja viranomaiskulut. 

 

Tärkeitä huomioita paketin lähetyksistä 

Vastaanottajan tiedot:

Varmista, että annat vastaanottajan oikean puhelinnumeron ja sähköpostin, jotta paketin saapumisilmoitus saadaan perille. 

Pakettien säilytysajat:

Kotimaassa säilytysaika on 7 päivää. Suosittelemme kuitenkin noutamaan paketit pikaisesti vähentääksemme uudelleenohjauksia sekä noutopisteiden sekä automaattien tukkeutumista. 

Kuljetusten aikataulut:

Monet kuljetukset eivät ole aikataulutettuja, joten toimitusajat ovat arvioita. Suosittelemme tarkistamaan oman lähetyksen tyhjennysajan ja huomioimaan eri lähetyspisteiden tyhjennysajat. 
 

Joulupakettien viimeiset lähetysajat kotimaassa: 

DB Schenker kotimaa:

  • Noutopistepakettien viimeinen lähetyspäivä on keskiviikko 20.12. 

 

PostNord kotimaa (vain yrityslähettäjät - lue lisää joulunajan lähetysajoista yrityksille): 

  • Tiistai 19.12. toimitukset postinumeroalueille 3 ja 4  
  • Keskiviikko 20.12. toimitukset postinumeroalueille 1 ja 2 

 

Posti kotimaa: 

  • Pikkupaketti: torstai 14.12. 
  • Posti-, Koti-, Express-paketti: keskiviikko 20.12. 

 

Matkahuolto kotimaa: 

  • Kotimaan paketit: keskiviikko 20.12. 
  • Kotijakelupaketit: tiistai 19.12. 

 

Joulupakettien viimeiset lähetysajat ulkomaille: 

UPS ulkomaille: 

  • UPS Express Saver Eurooppaan: keskiviikko 20.12. 
  • UPS Express Saver USA ja Kanada: tiistai 19.12. 
  • UPS Express Saver Aasia: maanantai 18.12.

 

PostNord ulkomaille: 

Ruotsi:  

  • Tiistai 19.12. koko Ruotsin alueelle 
  • Keskiviikko 20.12. Turun, Tampereen ja Helsingin alueilta postinumeroalueille 10-61, 63-82 

 

Norja:  

  • Keskiviikko 13.12. koko Norjan alueelle 
  • Perjantai 15.12. postinumeroalueille 40-79 
  • Maanantai 18.12. postinumeroalueille 00-39 

 

Tanska: 

  • Maanantai 18.12. koko Tanskan alueelle 
  • Tiistai 19.12. Turun, Tampereen ja Helsingin alueilta postinumeroalueille 00-36 ja 40-49 

Muihin maihin toimitettavien lähetysten viimeiset lähetyspäivät vaihtelevat kohdemaan mukaan. 

Matkahuolto ulkomaille: 

  • Baltiaan: perjantai 15.12.
  • Pohjoismaihin: tiistai 12.12. 
  • Muualle Eurooppaan: tiistai 5.12.

 

Posti ulkomaille: 

  • Pohjoismaat: tiistai 12.12. 
  • Muu Eurooppa: tiistai 5.12. 
  • Muu Maailma: keskiviikko 29.11. 

 

GLS: 

EuroBusinessParcel-lähetykset:  

  • Tanska, Ruotsi ja Viro: maanantai 18.12. 
  • Keski- Eurooppa ja muu Baltia: perjantai 15.12. 
  • Muu Eurooppa: tiistai 12.12 

 

Bring ja FedEx

  • Lähetykset kulkevat pääsääntöisesti aikatauluarvioiden mukaan. 

 

Muita hyödyllisiä vinkkejä loppuvuoden sesonkiin löydät Shipitin asiantuntija-artikkeleista:

 

Shipit haluaa taata asiakkailleen sujuvan joulusesongin ja toivottaa kaikille iloista ja huoletonta joulun odotusta! 

Shipit.fi – tehdään yhdessä pakettien lähettämisestä helppoa!