Hvari Oy on vuonna 1999 perustettu hevostarvikkeiden erikoisliike, jonka toimipaikat ovat Heinolassa ja Espoossa. Hevari palvelee asiakkaita Suomessa ja Ruotsissa verkkokauppojensa hevari.fi ja hevari.se kautta.
Lähetyksiä lähtee noin 15 000 vuodessa. Suurin osa menee kotimaahan, mutta paketteja lähtee myös Ruotsiin, muualle Eurooppaan ja pieniä määriä Euroopan ulkopuolelle. Hevari lähettää sekä paketteja että rahtia, ja asiakkaina on niin kuluttajia kuin yrityksiäkin.
Nykyään Hevari luo kaikki lähetyksensä suoraan Odoo-toiminnanohjausjärjestelmästä Shipitin Odoo-integraation avulla. Lähetystarrojen käsityö jäi pois, ja aikaa säästyy noin kuusi tuntia viikossa.
Uusi toiminnanohjaus vaati uudenlaisen lähetysratkaisun
Ennen Shipitiä Hevarilla oli käytössä nShift. Kun yritys uudisti toiminnanohjausjärjestelmäänsä, oli luonteva hetki katsoa myös lähetysratkaisua uudelleen.
– Kaipasimme parempaa asiakaspalvelua ja kunnollista ERP-integraatiota. Halusimme lähetysratkaisun, joka istuu saumattomasti uuteen kokonaisuuteen, kertoo Hevarin e-commerce specialist ja kehittäjä Kaisa Vaaramaa.
Aiemmin lähetystarrojen tekeminen oli aikaa vievää copy-paste-käsityötä, jossa virheille jäi liikaa tilaa.
Ensimmäisten joukossa Shipitin Odoo-integraatiolla
Shipit oli Hevarille ennestään tuttu nimi verkkokauppamaailmasta. Ratkaisevaa oli, että Odoo-integraatio oli saatavilla. Lisäksi Shipit oli valmis kehittämään uutta yhdessä asiakkaan kanssa ja piti aktiivisesti yhteyttä Hevariin.
Hevarin verkkokaupat pyörivät Magento 2 -alustalla, ja toiminnanohjausjärjestelmänä on Odoo. Tilaukset siirtyvät Magentosta Odooseen, jossa lähetykset luodaan Shipit-integraation kautta.
Käyttöönotto kesti noin kaksi kuukautta. Suurin osa ajasta kului kehitystyöhön ja testaamiseen, sillä Hevari oli ensimmäisiä yrityksiä Suomessa, jotka ottivat Shipit-integraation käyttöön Odoossa.
– Yhteistyö Shipitin kanssa oli ratkaisukeskeistä, ja integraatio toimii nyt tuotannossa, Kaisa kertoo.
Kaikki lähetykset yhdessä paikassa Odoossa
Nykyään Hevari käsittelee kaikki lähetykset yhdessä paikassa Odoossa, olivat ne verkkokaupan tilauksia tai muita lähetyksiä. Lähetykset ja tarrat luodaan suoraan ERP:stä, ja noutopisteen voi tarvittaessa valita tai vaihtaa lähetystä luotaessa.
Hevarille tärkeimpiä ovat toimiva Odoo-integraatio, noutopistehaku, laaja kuljetusyhtiövalikoima yhden ratkaisun kautta ja ajantasainen asiakasviestintä.
Suomessa asiakkaat voivat valita DSV:n Noutopistepaketin, Postin Postipaketin, Kotipaketin tai Expressin sekä Matkahuollon Lähellä-paketin, Jakopaketin tai Kotijakelun. Ruotsiin toimitetaan PostNordin Automaatti-, Palvelupiste- sekä Kotijakelu- palveluilla sekä Matkahuollon Ulkomaan Lähellä-paketilla. Lavarahdit kulkevat DSV:llä, ja tilauksen voi myös noutaa itse.
Muutos näkyy suoraan työajassa.
– Säästämme noin kuusi tuntia viikossa pelkästään lähetystarrojen teossa, joka oli aiemmin todella aikaa vievää copy-paste-käsityötä. Virheitä tulee aiempaa vähemmän, ja asiakasviestintä on ajantasaista Shipitin kautta.
Noutopistehaku kehitettiin yhdessä
Testausvaiheessa kävi ilmi, että Hevari tarvitsi Odoossa mahdollisuuden valita tai vaihtaa noutopiste lähetystä luotaessa. Shipit lähti kehittämään toiminnallisuutta yhdessä Hevarin kanssa, ja nyt noutopistehaku on käytössä.
Yhteistyö on ollut Kaisan mukaan mutkatonta.
– Shipitin kanssa on helppo olla yhteydessä, ja he ovat sitoutuneita ratkaisemaan haasteet yhdessä kanssamme. Asiakaspalvelu on nopeaa.
Valmiina kasvuun
Hevari haluaa kasvattaa lähetysmääriä ja laajentaa toimitusvaihtoehtoja. Shipitin kautta uusien toimitustapojen ja kuljetusyhtiöiden käyttöönotto onnistuu tarpeen tullen ilman järjestelmämuutoksia.
Yrityksille, jotka harkitsevat Shipitiä, Kaisa tiivistää kokemuksen näin:
Shipit on joustava ja kehitysmyönteinen kumppani, jolla on nopea asiakaspalvelu ja aito halu auttaa asiakasta onnistumaan. Meille se on säästänyt aikaa ja helpottanut rutiinityötä.
Käytätkö Odoota tai muuta ERP-järjestelmää?
Lue lisää Shipitin integraatioista toiminnanohjaus- ja varastonhallintajärjestelmiin ja Shipitin Odoo-integraatiosta. Myyntimme kertoo mielellään, miten Shipit sopii juuri teidän järjestelmäänne: myynti(at)shipit.fi.