Kuluttajansuojalakiin tulee kesäkuussa muutos, joka koskee kaikkia verkkokauppoja. 19.6.2026 alkaen verkkokaupassa on oltava selkeä ja helposti löydettävä peruuttamistoiminto, jonka kautta asiakas voi peruuttaa verkossa tekemänsä tilauksen.
Mitä peruuttamisoikeus tarkoittaa?
Verkkokauppaostoksilla on 14 päivän peruuttamisoikeus, jonka aikana kuluttaja voi perua ostoksensa ilman erityistä syytä. Peruuttamisoikeutta ei voi rajoittaa kuin laista löytyvällä perusteella. Jos asiakas käyttää peruuttamisoikeuttaan, myös tilaukseen mahdollisesti liittyvä luotto-, vakuutus- tai muu sopimus peruuntuu samalla.
Mistä peruuttamisaika alkaa?
Peruuttamisajan alkaminen riippuu siitä, onko kyseessä tavara, palvelu vai digitaalinen sisältö:
Tavarat: 14 päivän peruuttamisaika alkaa tavaran vastaanottamisesta, esimerkiksi siitä hetkestä, kun asiakas hakee paketin postista. Asiakkaalla on oikeus peruuttaa tilaus myös ennen tavaran toimittamista.
Palvelut: 14 päivän peruuttamisaika alkaa heti, kun palvelusopimus on tehty.
Digitaaliset sisällöt: 14 päivän peruuttamisaika alkaa heti tilauksen tekemisestä. Digitaalisella sisällöllä tarkoitetaan esimerkiksi ohjelmistoja, sovelluksia, pelejä, musiikkia, videoita tai tekstisisältöjä, jotka toimitetaan lataamalla tai suoratoistona.
Mitä kauppiaan pitää tehdä?
Varmista, että verkkokauppasi täyttää nämä vaatimukset viimeistään 19.6.2026:
Lisää selkeästi merkitty peruuttamistoiminto sinne, missä tilaus tehdään, eli verkkokauppasivustollesi tai sovellukseesi.
Käytä yksiselitteistä nimeä kuten "Peruuta tilaus" ei esimerkiksi "Ota yhteyttä" tai "Muutitko mielesi?"
Toiminnon on oltava helposti löydettävissä ja käytettävissä koko peruuttamisajan, tilauksen tekemisestä 14 päivään toimituksen jälkeen. Älä poista tai piilota toimintoa kun tilaus on lähetetty
Peruuttamisen on oltava täysin itsepalvelua, asiakas voi tehdä sen itse alusta loppuun ilman, että asiakaspalvelu käsittelee sen manuaalisesti
Toiminnon kautta asiakkaan on voitava syöttää nimensä ja tiedot peruutettavasta tilauksesta
Ennen lähetystä asiakkaalta on vaadittava vahvistus peruutuksesta
Kun asiakas on vahvistanut peruutuksen, hänelle on lähetettävä automaattinen vahvistusviesti välittömästi, esimerkiksi sähköpostilla. Vahvistuksesta on käytävä ilmi mitä peruutettiin sekä peruutuksen päivä ja kellonaika
Tallenna peruutukset järjestelmääsi, sinun on pystyttävä jälkikäteen tarkistamaan milloin peruutus on tehty, mitä asiakkaalle on viestitetty ja mikä on peruutuksen status
Peruuttaminen on asiakkaalle ilmaista, ei käsittelymaksuja eikä muita kuluja
Päivitä tilausehdot ja ohjeet vastaamaan uutta lainsäädäntöä
Kerro asiakkaalle toiminnon sijainnista ennen tilauksen tekemistä
Mitä ostoksia peruuttamisoikeus ei koske?
Peruuttamisoikeus ei koske kaikkia ostoksia, esimerkiksi asiakkaan toiveiden mukaan valmistettuja tai muunneltuja tuotteita, kuten mittatilausvaatteita tai kaivettuja tuotteita, ei voi palauttaa. Poikkeuksia on tavaroissa, palveluissa ja digitaalisissa sisällöissä, ja tiettyihin kategorioihin kuten matkustajaliikenteen lippuihin ja rahoituspalveluihin sovelletaan omia erillisiä säännöksiään.
Lue kattava lista poikkeuksista Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilta: Peruuttamisoikeus ja peruuttamisaika – KKV
Olethan yhteydessä oman verkkokauppa-alustasi palveluntarjoajaan, he opastavat, miten peruuttamistoiminto toteutetaan käytännössä juuri teidän alustallanne.